← Lumityöt

Lumenpudotus Varsinais-Suomessa

Lumi kuuluu maahan, ei katolle.

Lumityöt

Katolla oleva lumi painaa enemmän kuin miltä näyttää.

Metrin lumikerros ei ole vain metri lunta. Se on tiivistynyttä, kastunutta ja jäätynyttä massaa, joka painaa moninkertaisesti tuoreeseen verrattuna. Kevättalvella, kun lumi on ehtinyt sulaa ja jäätyä useaan kertaan, kuorma on suurimmillaan. Silloin myös räystäille kertyvät jääpuikot ovat vaarallisimmillaan.

Pudotamme lumen katolta ja poistamme räystäille kertyneet jääpuikot. Työ tehdään niin että kattoturvatuotteet, rännit ja katteen pinta säilyvät ehjinä. Lumi ei ole ainoa asia joka voi katolta lähteä, jos työ tehdään huolimattomasti.

Kulkuväylät ja sisäänkäynnit suojataan tai eristetään työn ajaksi. Katolta putoava lumi ei erottele autoa, istutusta ja ohikulkijaa, ja siksi alusta katsotaan ennen kuin katolle noustaan.

Jorma huolehtii työturvallisuudesta itse. Sinun ei tarvitse nousta katolle eikä olla paikalla. Lumenpudotus on juuri se työ jota ei kannata tehdä itse, ja se on myös yksi yleisimmistä syistä talvisiin putoamistapaturmiin.

Pudotamme lumet koko Varsinais-Suomessa. Kerro talon kerrosluku, katemateriaali ja kuinka paljon lunta on kertynyt, niin saat arvion.

Jorma pudottaa lunta katolta lumikolalla

Näin se menee

  1. 1Kerro kohde
    Kerro kohde, tarve ja aikataulu — Jorma katsoo, mitä kannattaa tehdä.
  2. 2Jorma tulee paikalle
    Sovittuna päivänä, omilla välineillä, laskulla ja vakuutuksilla.
  3. 3Homma hoidettu
    Sinä et tehnyt mitään. Juuri niin kuin pitääkin.

Hinnasto

Kotitaloudet
48,30€/h
sis. alv

Veroton työmyynti 38,49 €/h. Kotitalousvähennyksen jälkeen noin 31,40 €/h.

Kotitalousvähennys mahdollinen
Matkakorvaus
0,65€/km

Yli 15 km Turun keskustasta

Kiinteähintainen sopimus

Kevät- ja syyshuollot sekä jatkuva ylläpito kiinteällä hinnalla. Hinta sovitaan työn laajuuden mukaan.

Luota sinäkin Jormaan

Jorma on helppo kutsua paikalle
Täytä lomake, soita tai laita viestiä.
Jorma vastaa tarjouspyyntöön ripeästi
Ei turhaa odottelua.
Jorma saapuu kohteeseen sovittuun aikaan
Tiedät aina missä tapahtuu.
Jorma hoitaa pikkuhommat ja laajemmat urakat
Kaikkea saa, kun vaan kysyy.
Jormalla on selkeä hinnoittelu
Vältyt yllätyksiltä.
Jorman kohteet jää siistiin kuntoon
Arki rullaa tuttuun tapaan, ellei jopa paremmin.
Jorma hoitaa käytännössä kaiken
Voit keskittyä sinulle tärkeisiin asioihin.

Usein kysytyt kysymykset

Jorma vastaa nopeammin kuin ehdit googlata.

Milloin lumi pitää pudottaa katolta?

Kun kerrosta on kertynyt selvästi tai kun se on ehtinyt sulaa ja jäätyä useaan kertaan. Kevättalvi on tyypillisin ajankohta, koska silloin kuorma on suurimmillaan. Selvä merkki on räystäille muodostuva jäävalli tai isot jääpuikot.

Poistatteko myös jääpuikot?

Poistamme. Räystäiden jääpuikot ovat lumenpudotuksen yhteydessä hoidettava asia, koska ne ovat se osa joka putoaa kulkuväylälle.

Vahingoittaako lumenpudotus kattoa?

Ei, kun työ tehdään oikein. Katteen pintaan jätetään ohut lumikerros suojaksi, eikä lunta lähdetä irrottamaan raapimalla kattopeltiä tai tiiliä. Kattoturvatuotteet ja rännit huomioidaan työn aikana.

Pitääkö minun olla kotona?

Ei tarvitse. Riittää että pihaan pääsee ja tiedämme mihin lunta voi pudottaa. Kerro etukäteen jos katon alla on jotain suojattavaa.

Kenen vastuulla katolta putoava lumi on?

Kiinteistön omistaja vastaa siitä ettei katolta putoava lumi tai jää aiheuta vaaraa. Käytännössä se tarkoittaa että lumikuormaa on seurattava ja kulkuväylät puhdistettava ajoissa.

Kuinka nopeasti pääsette paikalle?

Kerro tilanne ja aikataulu, niin kerromme heti milloin pystymme tulemaan. Runsaslumisina talvina kysyntä on suurta, joten kannattaa olla ajoissa liikkeellä ennen kuin kuorma on kriittinen.

Mitä lumenpudotus maksaa?

Kotitalouksille 48,30 €/h sis. alv, taloyhtiöille ja huoltoyhtiöille 44,85 €/h + alv. Palvelun tarve ratkaisee lopullisen hinnan — kerro kohde ja tarve, niin saat arvion.

Millä alueella toimitte?

Koko Varsinais-Suomessa. Yli 15 km Turun keskustasta veloitamme matkakorvauksen 0,65 €/km.

Onko teillä omat välineet?

On. Kalusto tulee mukana, ellei toisin sovita.

Saako työstä kotitalousvähennyksen?

Kotitalouksille kyllä: vähennys 35 % työn hinnasta, omavastuu 150 €, enintään 1 600 €/hlö/v.

Kotitalousvähennys
Hyvä Jorma näkyy työn jäljessä — ja joskus myös verotuksessa.

Vähennys 35 % työn hinnasta — 48,30 €/h jää omavastuun täytyttyä noin 31,40 €/h. Enintään 1 600 €/hlö/v.